Kaikki alkoi alakoulun 5. luokalla, kun Kuitunen oli vakavassa moottorikelkkaonnettomuudessa. ”Onnettomuuden jälkeen olin hoidettavana KYS:issä ja muistan, miten ystävällistä ja mukavaa henkilökunta oli. Myös silloisen kouluni rehtorin poika oli silloin KYS:issä lääkäriopiskelijana. Hänenkin ystävällisyytensä jäi mieleen. Silloin ajattelin, että lääkärin ammatti saattaisi olla ihan kiva. Toki sain sairaalassa myös rajattomasti jäätelöä nappia painamalla.”

Lääkärin ammatti oli koko ajan Kuitusella mielessä ammattivaihtoehtona, vaikka hän haaveili myös kirvesmiehen ja näyttelijän urasta. ”Ammattivalintani on ollut hyvä, nautin työstäni. Minullehan maksetaan siitä, että autan ihmisiä. Se on uskomattoman hienoa.”

Toimelias mies on ehtinyt tehdä töitä myös tomaattiviljelmällä, myynninedistäjänä, tiiminvetäjänä, psykiatrisessa sairaalassa hoitajana, henkilökohtaisena sihteerinä, yrittäjänä, joulupukkina, remontoijana… ”Vasta nyt jälkikäteen ymmärrän, että kaikki työkokemukseni ovat valmistaneet minua nykyiseen työhöni työterveyslääkärinä. Erilaisista työkokemuksista on ollut todella paljon hyötyä, koska olen nähnyt monenlaista työtä. Olen ollut aina kiinnostunut ihmisistä ja työelämästä. Se on hyvä lähtökohta työterveyslääkärille. Minua kiinnostaa toiminnoiltaan ja kustannuksiltaan järkevän työterveyshuollon kehittäminen asiakaskokemusta unohtamatta. Vahvuuteni työssäni on maalaisjärki.”

Johannes Kuitunen on työskennellyt perusterveydenhuollossa Pohjois-Karjalan kunnissa uransa alusta alkaen. Työterveyshuollossa hän on työskennellyt 2013 vuodesta alkaen, joista viimeisimmät vuodet PK Terveydessä. ”Olen viihtynyt PK Terveydessä todella hyvin. Olen aina tykännyt tehdä töitä, mutta PK Terveydessä olen suorastaan nauttinut töiden tekemisestä. PK Terveydessä minulla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja muuttaa toimintatapoja entistä paremmiksi sekä kehittää toimintaa.”

Kaikissa työpaikkailmoituksissa sanotaan, että ’tule meille, meillä on hyvä työilmapiiri’, mutta meillä PK Terveydessä se on täyttä totta eikä pelkkiä sanoja.

PK Terveydessä työterveyspalvelut tuotetaan itse tai tarkoin valittujen, paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa ja asiakkaista huolehtivat tutut ammattilaiset – asiat, joilla yhdessä luottamuksen sekä tiiviin yhteistyön kanssa saavutetaan vaikuttavuutta ja tuloksellista työterveyttä. ”PK Terveydessä tähdätään pitkiin, luottamuksellisiin työterveysasiakkuuksiin. Väitän, että PK Terveys taipuu erinomaisesti asiakasyritysten tarpeisiin nimenomaan, koska työterveyden järjestämistä katsotaan asiakaslähtöisesti. Mietimme kaiken asiakkaan näkökulmasta parhain päin. Se tarkoittaa esimerkiksi palvelujen laajuuden oikeaa mitoittamista ja erinomaista palvelulaatua. Toimintamme on hyvin inhimillistä sekä rehellistä ja haluamme tehdä hyvää. Olemme osa Pohjois-Karjalan osuuskauppaa, ja vaikka olemmekin terveydenhuollon toimija, näkyy osuuskaupallisuus jokapäiväisessä toiminnassamme.”

PK Terveys on kasvava yksityinen terveysasema, joka panostaa sekä potilaidensa että henkilökuntansa hyvinvointiin ja tarjoaa korkealaatuisia terveyspalveluita. ”Kaikissa työpaikkailmoituksissa sanotaan, että ’tule meille, meillä on hyvä työilmapiiri’, mutta meillä PK Terveydessä se on täyttä totta eikä pelkkiä sanoja. Se on melkoinen vetovoimatekijä työntekijäpulasta kärsivällä alalla.”